Festivaalikaupungin krapula
Tapahtumat tuovat kaupunkiin väkeä muutamaksi päiväksi. Muina päivinä sama kaupunki unohtaa paikallisen kulttuurin, joka ei mahdu markkinointikalenteriin.
Kaupungit kilpailevat tapahtumilla. Kesän festivaalit, talven valotaiteet ja syksyn viikonloput täyttävät kalenterin, ja jokaisesta laaditaan vaikuttavuusraportti. Raportit kertovat kävijämääristä, hotelliöistä ja mediahuomiosta. Ne eivät kerro, mitä tapahtuu viikkoa myöhemmin.
Paikallinen kulttuuri ei elä tapahtumista vaan arjesta: harjoitustiloista, pienistä keikkapaikoista, kerhoista ja galleriatiloista, joiden vuokra on sopiva. Juuri nämä paikat katoavat ensimmäisenä, kun kaupunki kallistuu ja tilat muutetaan asunnoiksi.
Tapahtuma ei korvaa ekosysteemiä
Festivaali lainaa kaupungilta sen tunnelman ja palauttaa sen siistittynä. Parhaimmillaan se nostaa esiin paikallisia tekijöitä, pahimmillaan se tuo valmiin ohjelman muualta ja lähtee. Kaupungin kulttuuripolitiikka ratkaisee, kumpi toteutuu.
Kestävämpi linja jakaisi rahaa toisin: vähemmän yksittäisiin huippuhetkiin, enemmän pysyviin tiloihin ja ympärivuotiseen toimintaan. Se ei tuota yhtä näyttäviä kuvia, mutta se tuottaa kaupungin, jossa on kulttuuria silloinkin, kun kukaan ei markkinoi sitä.