Osallistaminen on muuttunut kuulutukseksi
Asukkailta kysytään mielipidettä vaiheessa, jossa vastauksella ei ole enää merkitystä. Kyselyjen määrä kasvaa, mutta vaikutusvalta ei.
Harvoin asukkailta on kysytty yhtä paljon kuin nyt. Karttakyselyt, työpajat, verkkokommentit ja asukasillat seuraavat toisiaan. Silti yhä useampi kokee, ettei mikään niistä muuta mitään. Tämä ei ole kiittämättömyyttä vaan tarkka havainto siitä, missä vaiheessa kysymys esitetään.
Kun asukasilta järjestetään, hanke on yleensä jo neuvoteltu, rahoitettu ja piirretty. Jäljelle jää kysyä, millainen penkki aukiolle tulisi tai mikä on suosikkireitti kouluun. Nämäkin ovat tärkeitä asioita, mutta ne eivät ole niitä kysymyksiä, joita ihmiset tulivat esittämään.
Kuuleminen ei ole valtaa
Laki velvoittaa kuulemaan, ei tottelemaan. Siksi osallistamisesta on tullut menettely, jonka onnistuminen mitataan vastaajien määrällä eikä sillä, muuttiko palaute suunnitelmaa. Raportissa todetaan, että palaute on otettu huomioon. Harvoin kerrotaan, mitä se tarkoitti.
Rehellisempi malli kertoisi jo kysyessään, mitkä asiat ovat vielä auki ja mitkä on päätetty. Se myös raportoisi jälkikäteen, mitä muutettiin ja miksi jotain jätettiin muuttamatta. Tällainen avoimuus olisi usein epämukavaa, koska se paljastaisi, kuinka vähän liikkumavaraa oli alun perinkään.
Mutta juuri se tekisi osallistumisesta taas uskottavaa. Asukas kestää kuulla, ettei hänen toiveensa toteudu. Hän ei kestä sitä, että häneltä kysytään tahallaan väärää asiaa.